Tietosuoja ja henkilötiedon käsittely
Tietosuoja on yksilön perusoikeus, joka turvaa henkilön oikeuksien ja vapauksien toteutumisen henkilötietojen käsittelyssä. Henkilötiedolla tarkoitetaan sellaisia tietoja, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa joko suorasti tai epäsuorasti. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, paikannustiedot, henkilötunnus, asiakastiedot ja tietokoneen IP-osoite.
Tietosuojaa koskeva lainsäädäntö on uudistunut. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016/EU) soveltaminen astui voimaan 25.5.2018. Asetuksen tavoitteena lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä vahvistaa rekisteröityjen oikeuksia valvoa henkilötietojensa käsittelyä. Lisäksi asetus yhtenäistää tietosuojasääntelyä EU:ssa. Tammikuun alussa 2019 voimaan tullut kansallinen Tietosuojalaki (1050/2018) täydentää ja täsmentää tietosuoja-asetuksen määräyksiä.
Savonlinnan elinkeinopalveluissa ja Savonlinnan Hankekehitys Oy:ssä keräämme kaupungissa olevien yritysten ja yhteisöjen yhteystietoja ja hyödynnämme niitä elinkeinojen kehittämiseen liittyvissä asioissa. Henkilötiedon käsittely perustuu kunnan lakisääteiseen tehtävään.
Yhteistyötä tehdessämme sinulla on oikeus tietää, mitä henkilötietoa kerätään ja miten niitä käsitellään. Jos tiedot ovat väärin, voit vaatia tiedon oikaisemista. Koska käsittelyn oikeus perustuu lainsäädäntöön, niin sinulla ei ole oikeutta kieltää tiedon käsittelyä tai vaatia tiedon poistoa.
Henkilötietoja kerätään vain siinä määrin kuin se on tarpeellista asian hoitamiseksi. Henkilöstö noudattaa henkilötietojen käsittelyssä ja arkistoinnissa hyvää tietojenkäsittelytapaa, tietosuoja- ja erityislainsäädäntöä, kansallisia ohjeita ja suosituksia (mm. Kansallisarkisto ja Kuntaliitto) sekä Savonlinnan kaupungin omia tietosuoja- ja tietoturvaohjeita. Henkilötiedon käsittelyä rajataan käyttöoikeuksin ja niitä saavat käsitellä vain henkilöt, joilla on työtehtävien tai asiakassuhteen mukanaan tuomat oikeudet henkilötiedon käsittelyyn. Henkilötiedon käsittelyä valvotaan ja järjestelmien käyttöä seurataan. Henkilöstöä koulutetaan tietosuoja-asioissa säännöllisesti.
Savonlinnan kaupungin elinkeinopalvelut ja Savonlinnan Hankekehitys Oy toteuttaa tietosuoja-asetuksen luvun kolme mukaisen rekisteröidyn informoinnin henkilötiedon käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista sekä selosteen käsittelytoimista tietosuojaselosteilla, jotka löytyvät alla olevista linkeistä.
Evästekäytännöt
Yleisesti
Noheva.fi -sivustolla käytetään evästeitä. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu selaimellesi ja mahdollistaa sen, että selaimesi muistaa eri istuntokerroilla ja sivustovierailuilla sivustolle aiemmin syötettyjä tietoja. Evästeitä käytetään sivuston käytön seuraamiseen ja sen palveluiden kehittämiseen. Evästeisiin ei säilötä henkilökohtaista tietoa.
Lisätietoa evästeistä voit lukea Kyberturvallisuuskeskuksen sivuilta.
Kolmannen osapuolen evästeet
Noheva.fi -sivustolla on käytössä myös kolmannen osapuolen evästeitä, joita luovat kolmannet tahot. Sivustolla käytetään Google Analytics analysointityökaluja, jotka asettavat sivustolla vierailevan selaimeen evästeen. Analysointityökalua käytetään sivustolla tapahtuvan liikenteen seuraamiseen. Google luo sekä pysyviä, että istuntokohtaisia evästeitä.
Lisätietoa Googlen evästekäytännöistä.
Evästeiden poisto ja estäminen
Kaikilla verkkoselaimilla on mahdollisuus rajoittaa evästeiden käyttäytymistä tai estää ne kokonaan muuttamalla selaimen asetuksia. Tarvittavien asetusten muutokset vaihtelevat selainkohtaisesti.
Lisätietoja
Lisätietoja tietosuojakäytänteistä saat tietosuojavastaavalta.
Keskushallinto / Hallintopalvelut
Puh. 050 401 7788
Osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna
Sähköposti: roosa.aaltonen@savonlinna.fi
Savonlinnan Yrityspalveluiden tietosuojaseloste
Uudistuneesta tietosuojalainsäädännöstä voit lukea lisätietoa oheisista linkeistä:
EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016/EU)
Tietosuojalaki (1050/2018)